Arjen kantovoimaa!

Julkaistu 26. elokuuta 2025 klo 15.49

Kotona pärjäämisen tukeminen – mahdollisuudet ja esteet

Meille lähes kaikille koti on se tärkein paikka maailmassa. Se on täynnä muistoja, tuttuja rutiineja ja omaa rauhaa. Erityisesti ikääntyessä tai sairauden kohdatessa oma koti voi olla myös turvan lähde – kunhan arki siellä on sujuvaa ja turvallista.

Kotona pärjääminen ei kuitenkaan tapahdu itsestään. Se vaatii joskus pieniä, joskus isompia muutoksia ja tukea. Tässä kirjoituksessa kerron, mitkä tekijät tukevat kotona asumista ja mitkä puolestaan voivat muodostaa esteitä.

Mikä voi estää kotona pärjäämistä?

Fyysisen toimintakyvyn heikkeneminen, esimerkiksi kaatumiset, sairaudet tai pitkäaikainen liikkumattomuus ovat usein ensimmäisiä kotona selviämisen kompastuskiviä. Samoin kodin esteellisyys, kuten ahtaat oviaukot, riittämätön valaistus, portaat ilman kaiteita tai liukkaat pinnat. Myös yksinäisyys ja turvattomuus ovat monesti ikääntyvän ihmisen seuralaisena. Ihmisen on vaikea pärjätä kotona, jos hän tuntee olevansa yksin huolineen. Joskus ratkaisevaa on pieni, mutta merkityksellinen puuttuva apu tai palvelu. Jos tukea ei ole saatavilla oikea-aikaisesti, arjen haasteet kasvavat. Samoin monelle ikääntyvälle taloudelliset rajoitteet haastavat avun saamista. Kaikki tarvittavat muutokset tai palvelut eivät ole ilmaisia, ja kustannukset voivat muodostua esteeksi.

Miten kotona pärjäämistä voi tukea?

Tärkeintä on toimintakyvyn ylläpitäminen, kuten säännöllinen arkiliikkuminen, lihasvoiman ja tasapainon harjoittaminen, vaikka omassa kotiympäristössä. Apua voi saada myös ammattilaisen suunnittelemista ja ohjaamista kotiharjoitteista.

Merkityksellistä on myös pienet kodissa tehtävät muutokset; esteettömyysratkaisut kuten tukikaiteet, liukuesteet, mattojen poistaminen sekä hyvin sijoitetut valaisimet ja riittävä valaistus. Joskus on tilanteita, että konkreettinen arjen apu on tarpeen. Tällöin tukea voi saada yksityisiltä palveluntuottajilta tai hyvinvointialueelta.  Kotihoito, ateriapalvelut, siivousapu tai kauppakuljetukset voivat helpottaa arkea. Myös omaisten ja läheisten tuki on tarpeellinen.

Ikääntyvien ihmisten mielen hyvinvoinnin tukeminen on myös tärkeää. Sosiaaliset kontaktit, harrastukset ja mahdollisuus osallistua erilaiseen yhteisölliseen toimintaan ovat tärkeitä yksinäisyyden karkottajia ja toimintakyvyn kohentajia. Onhan ihminen kokonaisuus. Fyysinen toimintakyky tukee mielen hyvinvointia ja päinvastoin.

Pienilläkin asioilla voi olla iso merkitys

Kotona pärjääminen ei ole siis vain fyysinen kysymys – se liittyy myös turvallisuuden tunteeseen, mielekkyyteen ja arjen hallintaan. Joskus jo yksi tukikaide, uusi apuväline tai viikoittainen käynti läheisen tai ammattilaisen kanssa voi olla ratkaisevaa, tuntuuko koti mahdollisuudelta vai esteeltä.

Jos mietit, miten oma tai läheisesi arki kotona sujuu, voit aloittaa pienestä: pysähdy katsomaan ympärille ja kysy, mikä sujuu hyvin ja missä voisi olla parannettavaa.

Olen mielelläni apuna arvioimassa toimintakykyä ja miettimässä ratkaisuja, jotka tekevät kodista turvallisen ja arjesta sujuvan.