Osallisuus on sana, jota käytetään paljon, mutta sen todellinen merkitys voi helposti hämärtyä juhlapuheiden ja strategioiden tasolle. Kun ajattelemme osallisuutta erityistä tukea tarvitsevien ihmisten elämässä, kyse ei ole hienoista hankkeista tai suurista ohjelmista. Osallisuus rakentuu arjen pienistä asioista – mahdollisuudesta päättää, vaikuttaa ja olla mukana omassa elämässään.
Pienet asiat ovat suuria
Monelle meistä on itsestään selvää päättää, mitä syömme aamiaiseksi, millä vaatteilla lähdemme ulos tai mitä teemme viikonloppuna. Erityistä tukea tarvitsevan ihmisen arjessa nämä asiat eivät aina toteudu automaattisesti. Siksi juuri arjen pienet valinnat ovat merkittäviä. Kun ihminen saa osallistua ruoanlaittoon, vaikuttaa kodin sisustukseen tai kertoa, mihin haluaa päivän aikana osallistua, hänen elämänsä muuttuu omannäköiseksi ja merkityksellisemmäksi. Jokainen tällainen hetki vahvistaa kokemusta: minun mielipiteelläni on väliä. Olen tärkeä.
Kun ihminen kokee tulevansa kuulluksi ja nähdyksi, hänen luottamuksensa itseensä kasvaa. Tämä ei ole pelkkää teoriaa – käytännössä se näkyy esimerkiksi vähentyneenä levottomuutena ja lisääntyneenä haluna osallistua arjen toimintoihin. Turvallisuuden tunne ei siis synny vain fyysisestä ympäristöstä, vaan myös siitä, että omilla toiveilla ja valinnoilla on merkitystä. Osallisuus on siten paitsi oikeus myös hyvinvoinnin edellytys.
Ammattilaisen ja läheisen rooli
Osallisuuden mahdollistaminen ei vaadi ihmetekoja – se vaatii pysähtymistä ja kuuntelemista. Ammattilaisena voin kysyä: teenkö tämän puolesta vai teemmekö yhdessä? Läheisenä voin miettiä: kuuntelenko, mitä toinen todella haluaa, vai oletanko tietäväni jo valmiiksi? Ammattilaisen asenteella on valtava merkitys. Kun rakennamme arkea yhdessä, annamme asiakkaalle tilaa olla oman elämänsä toimija, emme pelkästään palveluiden kohde.
Osallisuuden merkitys ei rajoitu vain asumiseen ja arjen toimintoihin – se on keskeistä myös silloin, kun puhumme kuntoutuksesta ja terapiasta. Asiakkaan tulee saada olla mukana jo alusta alkaen: tavoitteiden asettamisessa, toimintatapojen valinnassa ja arvioinnissa. Kun asiakas osallistuu aktiivisesti, hän ei jää riippuvaiseksi terapeutin ohjauksesta, vaan saa mahdollisuuden vahvistaa omaa toimijuuttaan. Tämä lisää sitoutumista ja motivaatiota, ja kuntoutus muuttuu aidosti merkitykselliseksi. Liian helposti palveluissa sorrutaan malliin, jossa asiantuntija ”tietää” ja asiakas seuraa perässä. Todellisuudessa parhaat tulokset syntyvät tasavertaisesta kumppanuudesta: ammattilainen tuo tietonsa ja osaamisensa, asiakas oman elämänkokemuksensa ja toiveensa. Kun nämä yhdistyvät, kuntoutuksesta ja terapiasta tulee väline itsenäisempään ja omannäköiseen elämään.
Osallisuus on oikeus, ei lisäpalvelu
On tärkeää muistaa, että osallisuus ei ole ylimääräinen lisä, jonka voimme tarjota, jos aikaa ja resursseja jää. Se on perusoikeus, joka kuuluu jokaiselle ihmiselle – myös niille, joilla ei ole voimavaroja itse sitä vaatia. Kyse on yhdenvertaisuudesta ja ihmisarvosta. Kun osallisuus jää puolitiehen, kyse ei ole vain palvelun laadusta, vaan ihmisen perusoikeuksien toteutumisesta.
Osallisuus ei myöskään ole vain sote-ammattilaisten tehtävä. Jokainen meistä voi vahvistaa sitä arjessa
– naapurina, ystävänä, työtoverina. Kyse on asenteesta: kohtelemmeko ihmistä toimijana, jolla on oikeus ja mahdollisuus vaikuttaa, vai passiivisena vastaanottajana? Hyvä elämä rakentuu niistä pienistä hetkistä, joissa ihminen saa olla mukana ja tulla kuulluksi. Meidän jokaisen tehtävä on mahdollistaa nämä hetket. Osallisuus ei ole suuria sanoja, vaan pieniä tekoja. Kun annamme tilaa ihmisen omille valinnoille ja kuulemme hänen toiveensa, vahvistamme paitsi yksilön hyvinvointia myös koko yhteisön vahvuutta.
Rakkaudella, Heidi
