Syksy on vuodenaika, joka kutsuu meitä pysähtymään. Luonto vetäytyy hiljalleen lepoon, mutta ennen sitä lehdet maalaavat maiseman hehkuviin väreihin ja ilma tuntuu raikkaammalta hengittää. Joku syksyn tunnelmassa saa mielen rauhoittumaan ja katseen kääntymään sisäänpäin.
Minulle syksy on erityinen myös siksi, että olen syntynyt lokakuussa. Vuodesta toiseen huomaan, kuinka tämä vuodenaika tuntuu uudelta alulta – vaikka kalenterivuosi onkin jo pitkällä. Ehkä juuri värien runsaus, syksyisen metsän tuoksut, pimenevät illat ja viilenevä ilma muistuttavat elämän kiertokulusta ja siitä, että elämä on jatkuvaa muutosta.
Syksy tarjoaa myös mahdollisuuden itsetutkiskeluun. Kun ulkona pimenee aikaisemmin ja kiire tuntuu hidastuvan, voi sisälle syttyä uudenlainen valo. On hyvä hetki kysyä itseltään: Mitä kaipaan elämääni juuri nyt? Mistä haluan päästää irti? Missä voin antaa itselleni luvan levätä? Luonnon tavoin myös me tarvitsemme hetkiä, jolloin hidastamme, luovumme ja annamme tilaa uudelle. Syksy myös opettaa, että kauneus ei koskaan katoa lopullisesti, sen muoto vain muuttuu.
Minulla syksyyn kietoutuu myös suru ja luopuminen. Tämä vuodenaika palauttaa mieleen menetyksiä ja hyvästejä. Suru voi tuntua joskus raskaana, mutta siinä on jotain hyvin inhimillistä ja lohdullistakin: se kertoo suuresta rakkaudesta ja merkityksellisyydestä. Luopumisen hetkissä on samalla mahdollisuus uuden alulle, vaikka sitä ei aina heti näekään. Syksy muistuttaa minua myös siitä, että irti päästäminen ei ole kaiken loppu, vaan osa elämän kiertokulkua.
Sateet ja myrskyt kuuluvat syksyyn. Minulle niissä on aina ollut puhdistavaa voimaa. Jo pienenä tyttönä rakastin mennä myrskyllä ulos seisomaan sateeseen ja tuntea luonnon voima. Kun sade rummuttaa peltikattoon tai tuuli ravistelee puita, luonto ikään kuin hengittää syvään ja huuhtoo vanhaa pois. Myrskyssä kuolleet oksat karisevat maahan luovuttaen tarpeettoman. Jäljelle jää tilaa uudelle kasvulle ja valolle. Myrskyn voima muistuttaa siitä, että myös me voimme päästää irti menneestä ja kokea lopulta sisäistä selkeyttä.
Sisäinen hyvinvointi ei aina synny suurista päätöksistä tai saavutuksista, vaan pysähtymisestä arjen keskellä. Kuppi kuumaa teetä, hetki kynttilänvalossa, istuskelu takkatulen äärellä tai kävely metsäpolulla voi olla sekä rauhoittumista että lempeää itsetutkiskelua. Syksyyn liittyy usein myös ripaus melankoliaa. Se ei ole pelkkää surumielisyyttä, vaan pysähdys, hetki viipyä muistoissa ja tuntea haikeuden kauneus. Se muistuttaa, mikä on ollut tärkeää ja mikä on tässä hetkessä arvokasta.
Syksy on kuin kutsu hengittää syvään ja löytää uusia värejä omasta sisäisestä maailmasta. Se antaa luvan hidastaa, levätä ja kysyä itseltään lempeästi: Mitä tarvitsen juuri nyt? Joskus riittää, että pysähtyy ja antaa tunteiden ja ajatusten tulla tai kirjoittaa ajatuksiaan paperille. Anna syksyn olla sinulle kuin lempeä ystävä, joka muistuttaa: muutoksen keskelläkin voi olla rauhaa, ja juuri nyt on hyvä hetki olla itselleen läsnä.
Rakkaudella,
Heidi
