Sana kuntoutus tuo monille mieleen aktiivisen harjoittelun, fyysisen toimintakyvyn palauttamisen ja paluun normaaliin arkeen jonkin poikkeavan elämäntilanteen jälkeen. Mutta entä jos arkea ei enää ole pitkään jäljellä? Voiko kuolevaa ihmistä kuntouttaa – ja jos voi, mitä se silloin tarkoittaa?
Kuntoutuksen juuret ovat latinankielisessä sanassa habilitare, joka merkitsee ”auttaa tulemaan omaksi itsekseen” tai ”mahdollistaa”. Kuntoutus-sanan taustalla olevan juurisanan alkuperäinen merkitys on paljon laajempi kuin pelkkä fyysisen toimintakyvyn palauttaminen. Se viittaa siihen, että ihmistä autetaan löytämään oma toimintakykynsä, voimansa ja merkityksensä omassa tilanteessaan, oli se sitten sairastumisen, vammautumisen tai elämän loppuvaiheen keskellä. Toisin sanoen habilitare ei tarkoita pelkkää ”harjoittelua”, vaan ihmisen tukemista tulemaan siksi, kuka hän on. Tässä merkityksessä myös kuolevaa voidaan kuntouttaa.
Fysioterapeutti rinnalla kulkijana
Pääsy fysioterapiaan palliatiivisessa vaiheessa on usein epäjohdonmukaista. Monilla ammattilaisilla on yhä epävarmuutta siitä, millaista merkitystä kuntoutuksella voi olla kuolevan ihmisen elämässä. Ajatus siitä, että kuntoutus olisi epäsopivaa elämän loppuvaiheessa, elää sitkeästi tänäkin päivänä. Wilsonin ym. (2015) mukaan vain kahdeksan prosenttia onkologeista suosittelisi palliatiivista kuntoutusta syöpäpotilaalle, kun taas kuntoutukseen erikoistuneista lääkäreistä näin tekisi 35 prosenttia. Tämä kertoo siitä, että käsitykset kuntoutuksen tarkoituksesta vaihtelevat ammattiryhmien välillä.
Smithin ym. (2020) tutkimuksessa havaittiin, että jo lyhytkestoinen kuntoutusinterventio, johon osallistuivat sekä potilas että läheinen, voi lyhentää osastohoitoa keskimäärin neljällä päivällä ja tukea potilaan toivetta palata kotiin ennen kuolemaa. Samalla läheiset kokivat lisääntyvää itsevarmuutta ja vahvistunutta kykyä osallistua hoitoon. Nämä havainnot muistuttavat, että palliatiivinen kuntoutus ei ole vain fyysistä toimintaa. Se on myös psyykkistä ja sosiaalista tukea – yhteistä valmistautumista elämän viimeisiin vaiheisiin.
Fysioterapeutin työ elämän loppuvaiheessa on yhtä aikaa ammatillista ja syvästi inhimillistä. Kun sairaus etenee ja voimavarat vähenevät, työn painopiste siirtyy perinteisestä kuntouttamisesta sen mahdollistamiseen, että elämä olisi parasta mahdollista loppuun asti. Fysioterapeutti voi lievittää kipua tai turvotusta monin erilaisin lääkkeettömin keinoin, helpottaa hengitystä ja vähentää ahdistusta sekä tukea arjen pieniä toimintoja. Mutta usein tärkeintä on olla rinnalla – kuunnella kiireettömästi. Läheiset tarvitsevat myös tukea ja rohkaisua. Fysioterapeutti voi opastaa heitä turvalliseen liikkumisen avustamiseen ja kivun lievittämiseen, mutta samalla auttaa heitä kokemaan, että he voivat edelleen auttaa ja tukea läheistään.
Elämän loppuvaiheilla kuntoutus muuttaa muotoaan
Palliatiivisessa fysioterapiassa tavoitellaan elämänlaadun säilymistä ja kärsimyksen lievittämistä. Tukena voidaan käyttää monia lääkkeettömiä menetelmiä, jotka tukevat sekä kehoa että mieltä. Vain mielikuvitus ja luovuus ovat rajana. Musiikki, kirjallisuus, luonto ja taide voivat tarjota lohtua ja vahvistaa yhteyttä elämään. Puhtaalle valkoiselle kankaalle tunteiden maalaaminen on hyvin intensiivinen kokemus. Pullan tai karjalanpiirakoiden leipominen yhdessä on kuntoutusta parhaimmillaan. Jo lapsuudesta tutut tuoksut voivat palauttaa mieleen turvalliset ja onnelliset hetket. Tuoksu ei vain herätä muistoa, vaan uudelleenaktivoi sen tunneilmaston: turvallisuuden, ilon ja huolettomuuden. Mieli ikään kuin käy hetken ajan läpi saman kokemuksen kuin lapsuudessa, josta voi löytyä pala mielen hyvinvointia ja turvaa.
Kotihoidossa ja saattohoidossa työskentelevät ammattilaiset joutuvat usein tasapainoilemaan kiireen ristiaallokossa. Työ on vastuullista ja emotionaalisesti vaativaa, mutta aikaa pysähtymiselle on vähän. Silti juuri nämä hetket, jolloin ammattilainen on täysin läsnä, voivat olla potilaalle kaikkein merkityksellisimpiä. Siksi tarvitsemme myös terapeuttien panosta palliatiivisessa ja saattohoidossa.
Fysioterapeutti voi olla elämän loppuvaiheessa ennen kaikkea läsnäolon ja ihmisyyden ammattilainen; auttamassa ihmistä kulkemaan oman matkansa mahdollisimman kivuttomasti ja omannäköisesti. Kuntoutus ei siis lopu, vaikka elämä olisi loppusuoralla, se vain muuttaa muotoaan. Kyse ei ehkä lopulta olekaan siitä, voiko kuolevaa kuntouttaa, vaan siitä, voimmeko me olla hänen tukenaan niin, että hän saa olla mahdollisimman elossa loppuun asti.
Rakkaudella, Heidi
