Pyhäinpäivä tarkoittaa kirjaimellisesti “pyhien päivää”. Alun perin päivä oli omistettu kristinuskon pyhimyksille ja marttyyreille. Pyhäinpäivä on muistojen ja hiljentymisen päivä. Silloin muistelemme niitä, jotka ovat jo poissa. Se on päivä, jolloin monen piirongin päälle syttyy kynttilä rakkaan kuvan viereen.
Haudalla kynttilämeren loiste kertoo rakkaudesta, joka ei pääty kuolemaan. Kun seisomme hämärtyvässä illassa ja liekit lepattavat tuulessa, tuntuu hetken, että yhteys niihin, jotka ovat poissa on käsin kosketeltava. Kun tervehdimme ystävällisellä nyökkäyksellä vastaantulijoita, mielessä on ajatus, että meitä kaikkia yhdistää rakkaus ihmiseen, joka ei ole enää täällä. Vaikka emme voi enää nähdä, voimme muistaa. Ja niin kauan, kun muistamme, rakkaus elää.
Sana lohtu on kaunis. Se tarkoittaa jotakin, joka helpottaa surua ja tuo hetken verran lämpöä kylmään kohtaan elämässä. Lohtu ei poista tuskaa, mutta pehmentää sen reunoja. Lohdutus taas tarvitsee ihmistä – sitä, että joku pysähtyy, kuuntelee, ojentaa kätensä tai vain on vierellä. Kun oma lapseni kuoli, opin, että lohdutus ei synny sanoista vaan kohtaamisesta. Ei ole olemassa oikeita sanoja, joilla voisi hälventää sellaista menetystä. Muistan hyvin ne hetket, kun joku pysähtyi viereeni, katsoi silmiin ja puristi olkapäästä. Muistan myös ne hetket, kun joku kääntyi ympäri minut nähdessään. Se sattui silloin, mutta ymmärrän nyt paremmin. On vaikeaa ja pelottavaa kohdata ihmistä, jonka menetys on niin suuri. Ehkä hirvittää se, että pitäisi osata sanoa jotakin oikeaa, mutta ei tarvitse.
Surevaa voi lohduttaa myös ajatus siitä, että hänen rakkaansa on nyt turvassa. Suru ei poistu, mutta mieli rauhoittuu, kun voi kuvitella, että läheinen on hyvässä turvassa, vapaana kivusta ja kärsimyksestä. Meillä isonveljen kuoleman jälkeen taivaasta muotoutui pikkuveljille sellainen paikka, jonne kaikki olisivat halunneet. Veli maalaili heille ennen kuolemaansa kuvia taivaasta paikkana, jossa kuulemma sai pelata tietokoneellakin ilman aikarajoja ja lennellä kavereiden kanssa Mäkkiin hampurilaisille aina kun halusi. Taivaassa myös joka päivä oli karkkipäivä, Ajatus lohduttaa ja hymyilyttää äitiä vieläkin.
Kun kohtaat surevan, istu viereen, tarjoa kuppi teetä, kuuntele, jos sureva haluaa keventää mieltään, tai olkaa vain hiljaa yhdessä. Sekin riittää. Pahimpaan aikaan minun rinnalleni lähetettiin ihminen, joka säännöllisesti haki minut lenkille. Monesti ei puhuttu mitään, mutta ihmisen läsnäolo yhdessä raikkaan ulkoilman kanssa saivat aina mieleni hiukan kevyemmäksi. Olen ikuisesti kiitollinen tästä rinnalla kulkijasta.
Uskon, että ihmisyyden ydin löytyykin siitä, miten elämme toinen toistemme rinnalla. Meidät on tarkoitettu yhteyteen; jakamaan arkea, kuuntelemaan, kannustamaan lohduttamaan ja iloitsemaan yhdessä. Toisen ihmisen kohtaaminen tekee elämästä merkityksellistä. Yhteydessä toisiin opimme myötätuntoa, anteeksiantoa, rakkautta ja iloa. Ehkäpä ihmisen tärkein tehtävä maailmassa onkin lisätä hyvyyttä – pienin teoin, lempeillä sanoilla ja vilpittömällä läsnäololla. On myös tärkeää sanoa ääneen se, mitä tunnemme ja ajattelemme läheisistämme heidän eläessään. Kertoa, että rakastamme, arvostamme ja olemme kiitollisia. Muistotilaisuudessa on jo liian myöhäistä.
Tänään pyhäinpäivänä sytytän kynttilän rakastetulle ja kaivatulle lapselleni ja kaikille niille muille läheisilleni, jotka ovat myös jo siirtyneet täältä ajasta ikuisuuteen. Ajattelen myös sinua, joka suret tänään. Toivon, että sinua ympäröisi lempeys, lämpö ja lohdutus. Toivon lähellesi ihmisiä, jotka voisivat tuoda hyvyyttä elämääsi.
Rakkaudella, Heidi
